Olemme harjoitusyritys, joka on luotu Turun Ammattikorkeakoulun Salon toimipisteessä opiskelun yhteydessä ja jonka avulla opiskelemme ensimmäisen vuoden liiketalouden opinnot.

torstai 18. huhtikuuta 2013


Hejsan!

Huh huh! Hiljaiselollemme on hyvä syy ja minulla on kutina, että Teidän on hyvä tietää se. BisnesStartti on seonnut totaalisesti. Juuri kun luulimme, että kaikki on loppumaan päin, ihanat valmentajamme ovat antaneet tehtäviä toisensa jälkeen viikon pituisilla deadlineilla. Tälläkin hetkellä taitaa olla viisi erilaista perehtymistä kaipaavaa ryhmätehtävää menossa. Markun päästessä vauhtiin, kansantalouden yksilötehtävätkään eivät tietenkään helpota työtaakkaamme. Siihen päälle kun lätkäistään vielä nuo ensi viikon Liettuan messut, niin saadankin nuo stressitasot taas vilkkumaan punaisen puolelle.

Noh, onneksi se hätä ei ihan hirveä ole. Viimeisiä puristuksia ja parin viikon jälkeen päästänkin jo viettämään kevättä mukavan rennoissa merkeissä tilastotieteen tunneille, Silvennoisen hellään huomaan. Nettisivutkin taitaa olla jo valmiina englanniksi ja tuleville messuille on tehty jo kaikki mitä voi etukäteen tehdä. Huomenna käymme Helsingissä AMKAilemassa Alma Medialla ja ties minne muualle matka vie.

Itseänikin jo tuo Kuppiksen vappu kuumottaa ja haalarit pitäis saada jalkaan. Linnutkin on ruvennu visertämään ja lumen tilalla taivaalta ryöppyy vettä, se on varma kevään merkki se.

Ei muutakun iloisen keväistä mieltä kaikille ja voimia viimeisille viikoille!
Nährään Kupittaalla!

Keväisin terveisin,
Teemu






                                   
                                   P.S. Tsekatkaas Taloustiimin ryhdikäs työasento

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti