Olemme harjoitusyritys, joka on luotu Turun Ammattikorkeakoulun Salon toimipisteessä opiskelun yhteydessä ja jonka avulla opiskelemme ensimmäisen vuoden liiketalouden opinnot.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Uudet nettisivut ja vähän keväästä

Makean yhdistetty logistiikka-, johto- ja IT-tiimi on ahertanut lähes koko maaliskuun ajan uusien nettisivujen kanssa. Sivut valmistuivat vasta viime viikolla ja seuraavaksi allekirjoittanut vielä kääntää ne englanniksi Liettuan messuja varten.

Sivujen teko oli siitä hauska projekti, että kaikki kolme olimme pitkälti amatöörejä, mutta periksiantamattoman "tee-se-itse" -meiningin avulla saimme sivut väkerrettyä kasaan. Ilmeisesti onnistuimme mainiosti, sillä koko ryhmä on erittäin tyytyväinen uusiin sivuihimme. Tiimimme kokee että nyt sivuista välittyy Makean "punainen lanka": värit, piristävyys, ja design. Vanhat sivumme olivat toimivat ja mukavat käyttää, mutta niistä ei ehkä välittynyt Makeafiilis, mikä on olennainen osa koko yritystämme.

Mutta hyvä lukija, sivut kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten käyppä kurkkaamassa Tästä


Keväästä

Kevät on startannut oikein kunnolla ja sen voimme jokainen nähdä kun katsomme ulos ikkunasta. Sinänsä poikkeuksellisen maaliskuusta tekee se, että suurin osa maaliskuun päivistä ovat olleet mukavan poutaisia ja aurinkoisia. Näin tilastollisesti tämä talvi on ollut mielenkiintoinen, sillä joulukuusta helmikuuhun oli hyvin vähän aurinkoisia päiviä, mutta nyt maaliskuussa on lähes poikkeuksetta ollut aurinkoista. Muistelisin että Jyväskylässä joulu-helmikuu akselilla aurinko paistoi yhteensä vain 5 tuntia, siis 5 tuntia parissa kuukaudessa!

Mutta unohtakaamme tylsät puheet tilastollisista poikkeamista ja nauttikaamme nyt keväästä ja runsaasta auringonpaisteesta! Kesälaitumetkin Makean osalta alkavat olla yllättävän lähellä..

Aurinko toi sisiliskonkin esiin
Hyvää pääsiäistä!
Makean puolesta Kenneth

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti