Olemme harjoitusyritys, joka on luotu Turun Ammattikorkeakoulun Salon toimipisteessä opiskelun yhteydessä ja jonka avulla opiskelemme ensimmäisen vuoden liiketalouden opinnot.

torstai 10. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeet



HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2013!

Hy MakeaDesign Oy:n porukka palasi tämän viikon maanantaina takaisin töiden pariin virkistävän, ja ehkäpä jopa vähän liian pitkän, joululoman jälkeen. Viikko aloitettiin palaverilla, jossa kävimme vielä läpi viime vuoden mietteitä ja suuntasimme katseita jo tulevaan. Tammikuun lopussa koulussamme järjestetään siis Harjoitusyritys messut, joihin olimme tänään saamassa tarkempia ohjeita ja aloimme todenteolla ideoida tulevaa messuosastoamme! Ideat ovat lennelleet tänään oikein kunnolla, pian päästään varmasti tekemään jo suurempia päätöksiäkin. Uusi vuosi toi mukanaan myös muutoksia tiimeissämme kun vanhat tiimienpäälliköt väistyivät uusien tilalta. Budjetti ja raha-asiat ovat myös olleet kuluneella viikolla mietinnässä kun kirjanpito polkaistiin käyntiin. Tilanne näyttää osaltamme oikein hyvältä, jee, hyvä me! Mietinnässä on myös muutamia uusia extra-tuotteita, mutta niistä varmasti lisää myöhemmin. Innolla lähdemme kohti kevätlukukautta!

Hy MakeaDesign Oy:n puolesta nykyinen talouspäällikkö Henni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti