Olemme harjoitusyritys, joka on luotu Turun Ammattikorkeakoulun Salon toimipisteessä opiskelun yhteydessä ja jonka avulla opiskelemme ensimmäisen vuoden liiketalouden opinnot.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012


Heisuli vei ja heipasansaa!


Ihan tähän alkuun haluan toivottaa teille kaikille ihanille lukijoillemme pirteää keskiviikkopäivää! Joku on sattumoisin voinut jo jostain tiedotusvälineestä huomatakin, että luotettavat meteorologimme ovat luvanneet kohtalaista lumipyryä metropoliimme jo tänä-iltana. Henkilökohtaisesti rakastan lunta ja uskon, että tämä valkea ja kylmä mönjä piristää myös muiden yrityksemme veijareiden loppuviikkoa.

Koko viime viikko on mennyt pitkälti myyntikilpailun syövereissä. Aluksi kehittelimme myyntisuunnitelman ohjaamaan yrityksemme yhteistä myyntitapaa sekä imagollisia linjauksia. Myyntitiimimme on miettinyt erilaisia yhteydenottotapoja ja markkinointikeinoja uusille kampanjoillemme ja yhdessä muun yrityksen kesken olemme jalkauttaneet myyntisuunnitelman keinoja teoriasta käytäntöön. Olemme pyrkineet olemaan mahdollisimman aktiivisia ottamaan yhteyttä potentiaalisiin asiakkaisiimme ja tämä onkin tuottanut tulosta. Tämän hetkinen näkymämme kisassa vaadittavien kontaktien määrästä ja kauppojen synnystä näyttää tavoitteidemme mukaiselta ja täten olemmekin erittäin tyytyväisiä yrityksemme jokaisen veijarin työpanokseen. Jos myyntitahti jatkuu loppukisan samana, voimme aloittaa ensi viikon hyvin ja levollisin mielin.





Tytöt rakensivat yrityksemme tuotteille pienoisen jouluständin, josta ohikulkiessaan voi ottaa mukaansa ripauksen joulumieltä, Tuplakuplan innoittaman käyntikortin ja MakeaDesignin ikipirteän tuotekuvaston.




Elämme suuremmoisia aikoija, nimittäin pikkujoulukautta, jolloin kaikki vaikuttavat olevan iloisia ja odottavaisia. Olemme itsekin suunnitelleet pikkujoulujen viettoa, älkää huoliko, ei mitään tuhmaa, mutta taidamme pitää sen vielä pienoisena salaisuutena. Toimitusjohtaja Kaisa voi sitten ensi viikolla kertoa millainen juhlatunnelma paikanpäällä oli.


Hurjia pikkujoulu kutsuja Hy MakeaDesign Oy:n puolesta toivoen,
  - Teemu

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

ASENNE RATKAISEE!





Seuraavat kolme viikkoa MakeaDesignilla on jännät paikat, Sillä maanantaina starttasi liiketalouden opiskelijoiden perustamien harjoitusyritysten myyntikilpailu. Kilpailun tarkoituksena on myydä ja ostaa tuotteita ja/tai palveluita muilta harjoitusyrityksiltä ja ennen kaikkea onnistua luomaan kontakteja muihin yrityksiin. Kisassa ovat mukana Turun toisen vuoden ja Salon ensimmäisen vuoden liiketalouden opiskelijat. Turun yritysten kanssa käymme kauppaa englanniksi ja siitä saammekin kisaan vähän lisää haastetta.

Parhaat palkitaan! Ja se toimiikin hyvänä kannustimena, mutta tärkeintähän on se, että saamme harjoittaa oikeanlaista liiketoimintaa ja että oppisimme paljon uutta. Saamme pisteitä tehtyjen kauppojen ja luotujen kontaktien perusteella ja sitä kautta selviää mikä harjoitusyritys sieppaa voiton kisan päätyttyä.

Viimeviikolla kuulimme hienot esittelyt kaikista Salon harjoitusyrityksistä. Saimme esittelyistä tärkeää tietoa ja näitä apuna käyttäen onkin helpompi lähestyä yrityksiä. Iina ja Johanna esittelivät meidän yrityksemme. Suoritimme tehtävienjaon aika pian näiden esittelyiden jälkeen, ja pääsimmekin hyvissä ajoin ennen kisaa suunnittelemaan henkilökohtaista myyntiä yrityksiin. Pekka ja Henni hoitavat kaikki ostomme, ja me muut keskitymme myymiseen. Eikä saa unohtaa muita yrityksemme ylläpitoon liittyviä asioita sillä onhan meillä myös myyntikisan ulkopuolisia asiakkaita. Yksikin merkittävä tarjous lähti tiistaina iltapäivällä kohti Turkua.

Tiimimme kisa alkoi oikein työntäyteisissä, mutta mukavissa merkeissä maanantaiaamuna klo: 8.45. Kaikki olivat hieman etuajassa ja siitä saimmekin loistavan startin päivälle. Aloimme kaikki kiireellä suunnitella ja valmistella päivän ohjelmaa. Printtasimme kuvastoja ja kampanjamateriaaleja, leikkelimme käyntikortteja ja kävimme tekemässä neuvottelujakin muutamiin yrityksiin sekä paljon muuta.

Päivät tulevat jatkumaan kiireisinä ja hommaa riittää, mutta sehän ei haittaa. On vain mukavaa, että pääsemme ihan konkreettisesti toimimaan. Töitä tekemällä aikakin menee nopeammin, sillä joululoma on tuloillaan ja itse ainakin odottelen sitä nyt jo oikein innoissani!



MakeaDesignin upea esittely pöytä on katseltavissa harjoitusyritysluokkien käytävällä. Siellä on esillä mahtavia tuotteitamme, kuten joulukampanjan ihana piristävä joulukori sekä yrityksemme esitteitä. Kaikki siis tutustumaan tuotteisiimme ja tervetuloa kaupoille sen jälkeen!

Olkaamme kaikki kisafiiliksissä mukana!

Hy MakeaDesign Oy:n puolesta

-Krista

tiistai 13. marraskuuta 2012

Makea maanantai


Hy MakeaDesing Oy on vaikuttanut kolmen kuukauden ajan. Sen henkilöstölle on muodostunut monenmoisia rutiineja, joihin pääsette rakkaat lukijat nyt tutustumaan.

On syksyinen maanantai aamu luokassa 306. Poikkeuksellisesti markkinointi ja myynti ryhmän seuraava vastuunalainen henkilö, Johanna, on tullut kouluun ajoissa. Kaivettuaan läppärin laukkunsa uumenista, hän keittää (vahvaa) kahvia ja laittaa musiikin soimaan. Taloustiimin Henni saapuu keskelle tätä toimintaa ja istuu omalle paikalleen ryhmämme melkein pyöreään pöytään. Tytöt kertaavat kuluneen viikon tapahtumia, kun herra talouspäällikkö saapuu luokkaan hehkuttaen "ihan loistavaa biisiä", minkä kuuli autonsa radiosta matkalla ammattikorkeakouluun. Niistettyään nenänsä ja valomiekalla leikittyään Teemu keittää vettä ja etsii muhkean teemukinsa käsiinsä nauttiakseen vihreästä teestä. Kellon lähestyessä yhdeksää keskustelu ajautuu yleiseen ihmettelemiseen, sillä muut ryhmästä eivät ole vielä saapuneet paikalle. Noin kaksi minuuttia myöhemmin ovi avautuu: Kaisa, Iina ja Pekka, turkulaisvahvistuksemme, saapuvat harjoitusyritys luokkaamme. Logistiikkatiimin vastuuhenkilö Pekka kertoo olleensa aamulla hammaslääkärissä, minkä vuoksi aikataulu meinasin mennä tiukaksi. Hän vakuuttaa, että päivästä tulee kaikesta huolimatta hyvä. Taloustiimin Iinan päivää varjostaa kuitenkin pelko puhkeavasta nuhasta. Puheensorina yltyy, kun ryhmä analysoi, onko kolmikko kaikesta huolimatta "raipan" tarpeessa. Luokkamme ovi on tuskin sulkeutunut, kun markkinointitiimin päällikkö Iida sekä hiuksensa värjännyt Krista pääsevät ihmettelemään muiden menoa. Porukka kertaa päivän epistolan ja asettuvat omille, tutuille paikoilleen ympäri luokkaa. Mutta missä on varatoimitusjohtaja Kentsu?

On aika pitää viikkokokous jo mainitun melkein pyöreän pöydän ääressä. Ennen tätä toimitusjohtaja Kaisan mallin mukaan kaikki täyttävät kuppinsa ja ottavat mahdollisimman mukavan asennon ajan hampaan näykkimissä konttorituoleissa. Yleisen rupattelun korvaa keskustelu lukujärjestyksen muutoksista sekä moikkailuista sermin toisella puolella vaikuttavan Hy HittiBitin jäsenille.

Harjoitusyrityksellemme viikko on ollut tuottoisa. Olemme saaneet tarjouksia ja kampanjat ovat hahmottuneet. Myös markkinoinstisuunnitelma on kovaa vauhtia saamassa lopullista muotoaan.


Vasemmalla on taloustiimin kupit: Hennin päärynäkuosinen, Iina  raidallinen take away-versio ja Teemun  Muhkean suuri Teemuki. Keskellä on toimitusjohtaja Kaisan lepäkerttokuppi ja Kentsun kahvimuki. Oikealta löytyy m&m tiimin  Johanna ja Kristan kupposet. (Vasemmasta ylämummosta voit löytää Teemun pinkin valomiekan ja oikeasta reunasta tärkeimmän ryhmähengen luojan.)


Aurinkoista viikkoa 46!

Hy MakeaDesignin puolesta Johanna

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Talvi kolkuttelee ovella.... mutta Makea piristää

Mitä yhteistä on MakeaDesignilla ja Twix-patukalla? Molemmat piristävät työpäivän alussa, mutta MakeaDesign vielä puolenpäivän jälkeenkin.

Äskeinen toteamus on yhtä totta kuin jäätävä sää ulkona. Talvi ja syksy luovat syystäkin pienen alakulon: keli on harmaa, lehdet poissa ja väriskaala on lähes mustavalkoinen. Kaipaamme siis jokainen piristystä ja sitähän löytyy, kun astelet tai pikemminkin luistelet Ylhäistentie kahteen ja luokkaan 306.

MakeaDesignin toimistolla jokainen päivä on erilainen ja voitkin löytää itsesi selvittämästä tuhannen ja yhden heijastimen salaisuutta tai vain istahtaa kahville markkinoinnin ja myynnin pirtsakkojen tyttöjen kanssa.

Allekirjoittaneelle ainakin tuo luokka 306 aiheuttaa pienen ja tarpeellisen piristeen. Koskaan ei oikeastaan tiedä, mitä päivä toimistolla tulee sisältämään, vaikka kuinka sitä olisi suunnitellut. Se on tärkeä ominaisuus, joka todella auttaa jaksamaan.

Meidän viikkomme

Olemme viettäneet maanantain ja tiistain kotona tekemässä etätöitä, joten luokassa 306 onkin kovin hiljaista ollut. Tänään palasimme takaisin päivärytmiin, kun osa ryhmästä kokoontui ja alkoi työstämään markkinointisuunnitelmaa.
Huomenna ollaankin täysillä taas mukana, sillä on tärkeä päivä kontaktoinnin suhteen. Matkaamme aamupäivällä Turkuun ICT-talolle TKI-päivää (tutkimus&kehitys&innovaatio) viettämään ja siinä sivussa tapaamaan nopeasti Turun harjoitusyrityksiä. Toivottavasti päivä on hyvä ja voimme palata sieltä hymyssä suin ja minnekkäs muualle kuin luokkaan 306!

Suunnatkaa katseet tiehen ja ajakaa turvallisesti talvella T. autokoira Romeo

Hy MakeaDesign Oy:n puolesta Kenneth



perjantai 2. marraskuuta 2012

Mitä meille kuuluu


Viimeisten parin viikon aikana olemme:

Lisänneet tuotteemme vepeniin
Saaneet valmiiksi makean tuotekuvastomme
Miettineet extra-tuotteita ja tehneet mainoslehtisiä


Siivoilleet toimistoa ja järjestelleet kalusteita uudelleen
Miettineet, mitä hankintoja toimistoomme tarvittaisiin


Tehneet vaativia ongelmanratkaisutehtäviä
 M&M-tiimi on vastaanottanut parit tarjouskyselyt ja vastaillut niihin innokkaasti


Tehneet innovatiivisia sisustusratkaisuja
Miettineet yrityksemme jatkoa ja odotamme innolla jo alkavaa myyntikilpailua!


Hauskaa Halloweenia!

Hy MakeaDesignin puolesta Henni